fbpx Hyppää sisältöön

Hyviä rasvoja tarvitaan päivittäin

Rasvat herättävät yhä mielipiteitä

Samaan aikaan hiilihydraattikeskustelun kanssa käytiin kiivasta keskustelua rasvoista. Tähän aiheeseen törmään yhä edelleen pitämilläni luennoilla – rasva on takuuvarma mielipiteiden herättäjä!

Meille on pitkään opetettu, että rasva on jotain mitä pitää kaikin keinoin välttää, kaikkialla. Pääosin suomalaiset tämän viestin ovatkin uskoneet ja rasvan määrä ruokavaliossamme on vähentynyt. Määrä-keskustelun jalkoihin jäi kuitenkin keskustelu rasvan laadusta. Samalla kun vähensimme rasvaa, vähensimme myös pehmeää rasvaa ja yhtä äkkiä ruokavaliostamme puuttuukin sitä ja samalla meille välttämättömiä rasvahappoja! Niitä on kaksi, omega-3-rasvahappo ja omega-6- rasvahappo. Yleensä meillä on puutetta etenkin tuosta kolmosesta.

Kasvisöljy

Lisää rasvaa ruokavalioosi

Usein siis yllätän kuulijat luennollani – suosittelen lisäämään rasvaa ruokavalioon! Suosittelen rasvaista margariinia (vähintään 60 % rasvaa), öljyjä, pähkinöitä. Päivän annoksen omega-3-rasvahappoja saa esimerkiksi parista ruokalusikallisesta rypsiöljyä tai noin 30 grammasta saksanpähkinää, unohtamatta rasvaista kalaa. Tuon öljyn voi vaikka ottaa suoraan lusikalla suuhun, tosin se ei ihan kaikkia ole saanut hihkumaan innosta. Saa sen sekoittaa vaikka puuron joukkoon tai laittaa salaatinkastikkeeksi, kylmänä rypsiöljyn ominaisuudet tulevatkin parhaiten esille. Pähkinät taas tuovat ruokavalioon muitakin tärkeitä ravintoaineita.

Ei kovalle rasvalla

En kuitenkaan voi suositella lisäämään kovaa rasvaa. Esimerkiksi voihin tulee suhtautua kuin herkkuun – jos joku ruoka sitä ehdottomasti vaatii, sitä pitää siinä käyttää ja valita muualla järkevämmin. Tai jos pidät erityisesti rasvaisesta juustosta, valitse sitä ja tingi jostain muualta. Ruokavalio on kokonaisuus ja monesta erilaisesta valinnasta voi saada hyvän lopputuloksen. Tämän päivän iso ongelma onkin valikoiman laajuus. Meillä on valittavana hurja määrä elintarvikkeita, joissa on kovaa rasvaa (sipsit, hampurilaiset, pizzat, makkara, juusto, useimmat makeat leivonnaiset.. mitä vielä!) ja meidän pitää osata siitä viidakosta valita. Varsin onnekas on, jos pystyy kaikkia mainittuja syömään ilman terveyshaittoja.

Rasvapäivitys sovellukseen

Jotta See How You Eat Coach -sovelluksen käyttäjätkin tämän asian tiedostaisivat, on viimeisimmässä versiossa lisättynä öljylusikan kuva aamupalalle, lounalle ja päivälliselle. Se ei vaikuta sydänten määrään, mutta ehdottomasti kuuluu viiden sydämen ateriaan. Ei siis rasvatonta painonhallitsijallekaan, vaan riittävästi pehmeää rasvaa ja kovaa rasvaa tarvittaessa, herkkuna.

Hyviä rasvavalintoja ruokahetkiisi.

Marika Venäläinen

Laillistettu ravitsemusterapeutti

Marika Venäläinen

Autan työkseni ihmisiä löytämään tasapainoa syömisiin

Luitko jo nämä?