fbpx Hyppää sisältöön

Tänä vuonna julistamme jouluruokarauhan

Joulua edeltävänä aikana on hyvä hetki pohtia joulun tarkoitusta. Osalle joulu tarkoittaa rauhaisaa aikaa yhdessä rakkaiden kanssa. Hyvää ruokaa, glögiä, pipareita ja tietenkin suklaata. Toisille joulu taas tarkoittaa taistelua, epätoivon hetkiä, synkkiä ajatuksia ja ahdistusta.

Osalle meistä syyllinen näille ikäville tunteille on oma mieli, joka on traumatisoitunut kaikesta negatiivisesta ruokapuheesta. Yhteiskunnassamme on vallalla hyvin syyllistävä ruokapuhe, jolta kukaan ei voi välttyä. Joskus myös lähipiirimme viljelee tällaista puhetta. Tänä vuonna haluamme julistaa jouluruokarauhan – tule mukaan.

Voisiko edes joulu olla arvottavasta ruokapuheesta vapaata aikaa?

Olen huomannut, että kun on vuosia altistunut vallalla olevalle negatiiviselle ja syyllistävälle ruokapuheelle, on se jäänyt omaankin mieleen vainoamaan. Väistämättä syntyy syyllisyyden tunne jouluherkuista.

Mitä sinä ajattelet? Tunnistatko ilmiötä? Kuulostaako tutulta, jos joku sanoo ”eihän tätä pitäisi syödä, mutta kun on joulu” tai ”tulipa taas syötyä aivan liikaa, huomenna mennään kyllä lenkille” tai ”vielä tämä yksi, uutena vuotena aloitan sitten herkkulakon”. Luulen, että useimmat meistä tunnistavat nuo lauseet. Vaikka ne tuntuvat viattomilta ja pieniltä niin ne vaikuttavat meihin ja suhtautumiseemme ruokaan.

Muutenkin jouluun liitetään valtava määrä stressiä. Joulustressistä ja ruokaan liitettävästä stressistä olen kirjoittanut aiemmin, käy kurkkaamassa blogini tästä.

Tänä vuonna varsinaisen joulurauhan lisäksi julistamme jouluruokarauhan

Vastuullinen ja sensitiivinen ruokapuhe kuuluisi vuoden jokaiseen päivään. Mutta aloitetaan nyt joulusta ja julistetaan jouluruokarauha:

”Pian koittaa taas joulu. Täten julistetaan yleinen jouluruokarauha ja kehotetaan kaikkia tätä rauhaa asianmukaisella vakavuudella toteuttamaan. Jouluruokarauhalla tarkoitetaan sitä, että aika tästä hetkestä eteenpäin aina loppiaiseen asti on vapaata aikaa arvottavasta ruokapuheesta. Toisten ruokavalintoja ei arvostella eikä pyöritellä silmiä. Kaikesta ruoasta on lupa nauttia ilman jaottelua hyviin tai huonoihin herkkuihin tai terveellisiin ja lihottaviin ja ei-lihottaviin ruokiin. Kaikkia erityisesti kehotetaan syömään rauhassa ja keskittymään ruokailuun – nauttimaan kaikilla aisteilla. Ruoasta puhutaan vain ilon ja hyvän maun kautta. Se, joka tämän rauhan rikkoo ja jollakin sopimattomalla sanalla tai käytöksellä sitä häiritsee, on saava siitä osakseen raskasta paheksuntaa. Lopuksi toivotetaan kaikille maan asukkaille riemullista joulujuhlaa ja nautinnollisia hetkiä joulun ruokapöydissä!”

Oletko sinä tänä vuonna mukana jouluruokarauhan julistamisessa? Yhdessä voimme saada rauhan useampaan joulupöytään.

Jos olet mukana, niin jaa julistusta eteenpäin!

Rauhaisaa joulun odotusta sinulle!

Marika
laillistettu ravitsemusterapeutti
See How You Eat app

rdn nutritionist tips

Luitko jo nämä?