fbpx Hyppää sisältöön

#NoDiet – Rehellinen totuus: ”Jokainen hyötyy 80/20 Ruokavaliotyökirjasta.”

En oikein uskonut, että oikeasti tekisimme sen, vaikka ajatusta oli kyllä heitelty ilmaan. Vuoden 2017 alusta asti 80/20 Ruokavaliotyökirja on ollut konkreettisesti olemassa, luettavissa ja ostettavissa. Toinen painos ilmestyi vuonna 2019. Muistan edelleen sen hetken, kun ensimmäisen kerran sain painetun kirjan käsiini – siinä se nyt on! Riemu oli valtava. Hetkestä otettu kuva on jaettu sosiaalisessa mediassani ja se on yksi tykätyimmistä kuvistani.

Kirjan ilmestymiseen liittyi myös pelkoa. Olen pelännyt, että miten se otetaan vastaan. Sehän kuitenkin on melkein kuin oma lapsi. Mitä ihmiset ajattelevat? Olemmeko onnistuneet olemaan riittävän selkeitä? Ja ennen kaikkea kokevatko lukijat kokonaisuuden hyödyllisenä? Silmiä avaavana?

Olemme saaneet runsain määrin palautteita lukijoilta. Mukaan mahtuu suomalaisia julkkiksia, kotiäitejä, yrittäjiä, urheilijoita, personal trainereita, alan ammattilaisia – erilaisia ihmisiä. 

Tänä päivänä tiedän, että 80/20 Ruokavaliotyökirjasta ajatellaan seuraavaa:

  • Teema armollisuus on saanut lämpimän vastaanoton. Se tuli kirjaan viime hetkellä ja halusin tehdä siitä ihan oman kappaleen. Uskon, että se on juuri niitä tärkeitä asioita, armollisuus ja myötätunto itseä kohtaan. Ruoskiminen ei ole vienyt meitä mihinkään, siksi on ehdottomasti aika kokeilla jotain toista toimintatapaa.
  • Kirjan läpi kulkeva työkirjamainen ote on ollut hyödyllinen. Kirjaa varten tehdyt lomakkeet ovat auttaneet tekemään juuri luetusta ja opitusta omakohtaista, omaan arkeen sopivaa. Se on auttanut avaamaan silmiä ja viemään asioita käytäntöön.
  • Kirjan ideologia, 80/20 ajattelu ja #NoDiet, on auttanut ymmärtämään, että vastuu omista valinnoista ruoan, liikunnan tai unen suhteen on kuitenkin itsellä. Mikään dieetti ei koskaan voi tietää ja tuntea juuri sinua. Sinä tunnet itsesi parhaiten. Siksi se on sinun valintasi: mikä on sinun 80 % järkevyyttä ja mikä on 20 % omien makumieltymyksien mukaan tehtyjä valintoja. Kun teet itse valinnat, et niin helposti halua palata vanhaan tapaan.
  • Kirjaa on pidetty helppolukuisena ravitsemuksen perusteoksena, jonka lukemisesta olisi hyötyä kaikille. Muutamat lukijat ovat jopa todenneet, että oppaan pitäisi olla pakollinen kaikille.
  • Tarinallisuus. Kukapa ei pitäisi tarinoista. Kirjamme aidot oikeat ja avoimet tarinat ovat havahduttaneet lukijoita. Jokainen on löytänyt oman samaistumisen kohteensa. Ja saanut sen avulla tärkeitä omia ahaa-elämyksiä.

Ravitsemusalan ammattilaiset 80/20 Ruokavaliotyökirjasta

Erityisen paljon jännitin niitä hetkiä, kun toimitin kirjaa muille terveydenhuollon toimijoille. Ajattelin, että nämä asiat ovat heillä jo tiedossa. Kannustavia palautteita tuli sieltäkin. Ammattilaiset pitivät kirjaa oman työn kannalta hyödyllisenä ja opettavaisena. Kirjan arvomaailma koettiin omana ja siksi sitä pystyi suosittelemaan vaikkapa omille asiakkaille. Kirja on korvannut eräällä lukijalla suosikkilehden yöpöydällä – se on jo aika paljon se!

Ilolla olen seurannut sosiaalisessa mediassa jaettuja kuvia Mari Moilasen resepteistä. Erityisen hyvältä näyttivät raejuusto-avokadot. Hyvältä taas maistuvat helpot ja täyttävät tuorepuurot.

Onko sinulla kerrottavaa meille – meidän kirjasta? Kuulemme mielellämme! Vai eikö sinulla ole vielä omaa kappaletta? Kirjastamme on tulossa uusittu painos vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

Täytyy myöntää, että koko tämä prosessi oli niin hieno, että ehkä teemme sen vielä joskus toistekin 😉

Marika

Marika Venäläinen on laillistettu ravitsemusterapeutti, toinen 80/20 Ruokavaliotyökirjan kirjoittajista, See How You Eat -sovellusten sisällöistä vastaava ja See How You Eat -työhyvinvointiluentojen pitäjä. 

See How You Eat kehittää tutkittuun tietoon perustavia helppokäyttöisiä ravintovalmennuskonsepteja. Haluamme auttaa ihmisiä ymmärtämään tasapainoisen syömisen salat kiireiseen arkeen sopivalla tavalla.

Tutkimukset osoittavat, että epätasapainon taustalta löytyy kaksi selittävää syytä: epäsäännöllinen ruokarytmi ja korkea energiset ruoka- ja juoma-annokset. See How You Eat Coach -sovelluksen avulla opetamme säännöllistä ruokarytmiä, tasapainoista annosta ja sen hyötyjä järkevien syömistapojen löytämisessä. On eri asia tietää, että kasviksia pitäisi syödä kuin syödä niitä.

Luitko jo nämä?