fbpx Hyppää sisältöön

Montako sydäntä syömällä kuin viikinki?

Ensin siitä kirjoitti muotilehti Vogue ja brittiläinen Daily Mail. Sitten siitä kirjoitti Helsingin Sanomien Nyt-liite. Sitä tutkitaan Itä-Suomen yliopiston professori Matti Uusituvan johdolla. Vau, uusi dieetti, jossa syödään kuin viikinki! Vuoden 2015 trendidieetti on syntymässä – the Nordic Diet.

New Nordic Diet tai Nordic Diet nimellä kulkevassa ruokavaliossa korostuvat useat terveyttä edistävät ainekset. Keskeisessä osassa ovat kasvikset, marjat, hedelmät ja palkokasvit, täysjyväviljaakin saa taas syödä. Proteiinin lähteenä suositaan kalaa ja rasvana kasviöljyjä ja kasviöljypohjaisia levitteitä sekä pähkinöitä ja siemeniä. Maitotuotteista valitaan vähärasvaiset. Koko dieetin idea tiivistyy hyvin ruokakolmioon ja lautasmalliin.

Hetkinen, alkaako kuulostamaan tutulta? Niin meistäkin täällä Health Revolution -tiimissä.

Perustana laaja tieteellinen tutkimus

Kuva © Valtion ravitsemusneuvottelukunta
Kuva © Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Nordic Dietin pohjalla ovat Pohjoismaiden viralliset ravitsemussuositukset. Ne valmistuivat loppuvuodesta 2013 usean vuoden tutkimuksen jälkeen. Pohjoismaisen ruokavalion terveellisyyttä tukee muun muassa tutkimusryhmän hiljattain julkaisema tutkimus, joka on saanut paljon julkisuutta.

Suomen omat ravitsemussuositukset julkaistiin tammikuussa 2014. Niissä keskityttiin aiempaa enemmän korostamaan ruokavalion kokonaisuutta ja ruoka-aineita ravintoaineiden sijaan. Siis puhutaan ruoasta – marjoista, ruisleivästä, muikuista, eikä hiilihydraateista ja proteiineista. Sen perustana on yksinkertainen ja terveellinen ruoka. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi lautasmallin toteuttamista.

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset ovat myös 80/20 Coachin (SHYE Coach) tieteellinen pohja. Kun teet ruokalautasesi arvioinnin, on sen pohjana tuo mainittu ajatus yksinkertaisesta ja terveellisestä ruoasta, jossa kasvisten osuus korostuu, proteiinia on sopivasti ja hiilihydraatteja kohtuudella. Sinun ei tarvitse sitä välttämättä tietää, riittää kun kuvaat annoksesi ja arvioit.

Kun saat viisi sydäntä, voit onnitella itseäsi – syöt kuin viikinki ja olet viimeisimmän ruokatrendin aallonharjalla!

Mia & Marika

Health Revolution -tiimi

Luitko jo nämä?